VAIN NOUTOTUOTTEENA PUODILTA

Maaritin luomumylly, Mynämäki

Meillä on Mynämäellä pieni maatila, jossa viljelemme viljoja ja hernettä. Viljat jauhamme omalla myllyllämme ja tuotteemme pakkaamme itse. Tuotantomme on pienimuotoista, kotoisaa käsityötä. Tuotteemme ovat valvottua ja tarkastettua luomutuotantoa. Jauhomme eivät sisällä lisäaineita eikä niitä ole esikäsitelty millään tavalla. Ne on jauhettu kivimyllyllä ja rakkaudella, Sinulle <3.

Speltti on ikivanha, ihana villivilja, joka ”tekee ihmisen hengen kevyeksi ja iloiseksi ja tuo rakkauden sieluun” (Hildegard von Bingen). Sen avulla parannettiin sairaita keskiajan eurooppalaisissa luostareissa. Suomessa spelttiä viljeltiin 300-luvulta jKr. 1800-luvulle asti. Nyt speltti tekee uutta tuloa suomalaisten ruokapöytiin trendikkäänä lähiluomuruokana. Sitä voi käyttää kaikkeen leivontaan ja ruoanlaittoon. Paistolämpötila on vähän alhaisempi ja paistoaika hieman pidempi, mihin olet tottunut. Erään nuoren äidin mukaan speltistä pystyy keittämään niinkin pienen määrän puuroa kuin kaksi ruokalusikallista, esim. vauvan ensimmäiseksi maistiaisannokseksi.