RAVINTOTERAPIA

Ravintoterapia pohjautuu funktionaalisen lääketieteen oppeihin. Se on yksilöllistä ja kokonaisvaltaista terveyden tukemista ravinnon avulla. Ennen vastaanotolle tuloa asiakas saa taustatietolomakepaketin täytettäväkseen. Vastaanotolla kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan terveyteen vaikuttavia asioita sekä mahdollisia syitä haastattelujen ja lisäkyselykaavakkeiden avulla. Asiakas saa yksilölliset ohjeet oman terveytensä tukemiseen. Ensisijaisena asiana ovat tarvittavat ravintomuutokset kehon tukemiseksi ja terveyden ylläpitämiseksi. Tarvittaessa asiakas saa myös yksilölliset kehoa tukevat tukiravinneohjeistukset.

Energisyys ja hyvä olo

Hyvä olo

Usein myös ihmisille oireet tulevat pikku hiljaa, jolloin niihin ikäänkuin tottuu eikä niitä pidä poikkeavina. "Minun vatsanihan on aina ollut tälläinen" tai " Äitinikin on aina kärsinyt päänsärystä, niin se on minullakin". Kun asiakkaan kanssa teemme ruokavalioon muutoksia ja hänen niitä jonkin aikaa noudatettuaan, hän huomaa, miten hyvän olon hän on saanut itselleen. Tuntuu hienolta, kun asiakas seurantakäynnillään kertoo, miten yllättynyt on ollut, kuinka paljon oikeanlainen ruokavalio on vaikuttanut omaan vointiin. "En muistanutkaan millaista on, kun on  hyvä olo."

TERVEYS EI OLE VAIN SAIRAUDEN POISSAOLOA, VAAN ENERGISTÄ HYVÄÄ OLOA!

Ennaltaehkäisy

Jos suvussasi on perinnöllisiä sairauksia, niiden ennaltaehkäisy oikeanlaisella ruokavaliolla on erittäin tärkeää. Voimme yhdessä kartoittaa, miten sinä voit omaan hyvinvointiisi vaikuttaa.

TASAPAINOTTAJAT

Keho Tasapainoon

Keho tasapainoon ryhmään osallistumisella voit ennalta ehkäistä terveysongelmien syntyä löytämällä kehoasi tukevan ruokavalion. Voit myös tukea jo puhjenneita oireita, kuten vatsa-ja suolistovaivoja, nivelvaivoja, väsymystä, allergioita, tulehduskierrettä, päänsärkyä, pms-oireita yms.

Koko ohjelman ajan saat myös henkilökohtaista tukea, mikä varmistaa sen, että elämäntapamuutoksesi etenee kaikilla osa-alueilla.Tasapainottajien yhteisiä ryhmätapaamisia on seitsemän. Käsittelemme joka tapaamisella uutta, kehon ravitsemukselliseen tasapainoon vaikuttavaa tekijää. Tapaamiset alkavat ennen ryhmäkokoontumista aina henkilökohtaisella vastaanottotapaamisella kanssani, jossa kartoitetaan lähtötilanne ja huomioidaan myös kunkin yksilölliset tarpeet. Jakson lopussa on myös yksilötapaaminen, jolloin tehdään suunnitelmat tulevaisuuteen.

Saat henkilökohtaisen Tasapainottajat -kansion, ja kulloisellakin tapaamiskerralla teeman mukaisia ohjeita, vinkkejä, ruokaohjeita ja muuta ajankohtaista tietoa, jotka tukevat terveyttäsi. Näiden lisäksi kehonkoostumusmittaukset kuuluvat puolen vuoden jaksoon. 

Onko nyt sinun aikasi ottaa askel oman kehosi huoltamiseen ja tukemiseen? Ryhmiä starttaa keväisin ja syksyisin. Myös oma (min. 5 hlö), ystävysten ryhmä on mahdollinen.

www.tasapainottajat.com


SOITA JA KYSY LISÄÄ 044 545 3041/ Tiina

ASYRA-MITTAUS

Asyra Pro

Asyra Pro -laitteella saadaan tietoa kehon toiminnallisesta terveydestä mittaamalla muutoksia ihon sähkömagneettisessa kentässä. Laitteen mittausmenetelmä sisältää elementtejä perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä sekä homeopatiasta uusimman tietotekniikan keinoin. Mittaus Asyralla perustuu galvaaniseen ihoreaktioon, kuten valheenpaljastin. 

Asyralla on mahdollista selvittää mm. ruoka-aineyliherkkyyksiä sekä vitamiini- ja hivenainetasoja. 

Mittaus sopii kaiken ikäisille. Mittaus Asyra laitteella on nopea, helppo ja kivuton. Mittausta ei suositella henkilöille, joilla on sydämentahdistin.

ASYRA™ PRO laitteella ei tehdä diagnooseja, eikä kyseinen analyysi korvaa lääkärin tekemiä tutkimuksia ja hoitomääräyksiä, mutta se antaa terapeutilla lisätyökaluja hyvinvointisi tukemiseen tarvittavien asioiden kartoittamisessa. 

HCA-MITTAUKSET

Healt Concept Analyzer- ravintoainemittaus antaa tietoa kehon 13 osa-alueesta mm; vitamiinit, kivennäisaineet, happo-emästasapaino, ihon hyvinvointi, ruuansulatus, sydän ja verisuonet ja luusto.

Voit valita joko laajan mittauksen, joka sisältää kaikki osa-alueet tai sitten suppea eli vitamiinit ja kivennäisaineet.